eEemeli 2014 etsii vuoden parasta oppimisratkaisua Peter Vesterbackan johdolla

16.12.2013

eEemeli-kilpailu etsii vuoden 2014 parasta oppimisratkaisua: Innostu. Onnistu. Opi!

eEemeli on valtakunnallinen laatukilpailu parhaasta interaktiivisen median oppimisratkaisusta. Kilpailu järjestetään vuonna 2014 jo 13. kerran. Kilpailun pääsarjan teemana on Innostu. Onnistu. Opi! eEemeli-kilpailussa järjestetään myös kaikille avoin Parasta Parasta -sarja. Parasta Parasta -sarjassa haetaan sellaista henkilöä, tahoa tai toimijaa, joka on erityisesti kunnostautunut hyvän oppimismateriaalin, verkkokurssin, videoluennon tai muun vastaavan laadukkaan sisällön tuottajana tai tarjoajana.

Suomen eOppimiskeskus ry:n yhteistyökumppaneineen järjestämän kilpailun tavoitteena on nostaa esille e-oppimisen ratkaisuja, edistää tuotteiden innovatiivisuutta ja laatua sekä kannustaa toimijoita luomaan ja kehittämään uusia e-oppimisratkaisuja.

eEemeli-kilpailussa arvioidaan mm. kilpailutuotteiden pelillisyyttä, yhteisöllisiä työskentelymenetelmiä, arjen hyödyllisyyttä, kaupallisuutta, yhteiskunnallista vaikuttavuutta, innovatiivisuutta, esteettömyyttä, pelimekaniikkaa sekä teknistä ja pedagogista käytettävyyttä. Arviointiraadin puheenjohtajana toimii markkinointijohtaja Peter Vesterbacka, Rovio Entertainment Oy:stä.

Raati palkitsee pääsarjan voittajan 5 000 €:n rahapalkinnolla sekä eEemeli-kiertopalkinnolla. Parasta Parasta -sarjan voittaja palkitaan rahapalkinnolla. Kilpailun tulos julkistetaan Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa -konferenssissa Hämeenlinnassa 10.4.2014.

Vuoden 2013 parhaaksi e-oppimisen ratkaisuksi valittiin Eedu Oy:n tuote Eedu Elements (yritys toimii nykyään nimellä Skillpixels Oy). Kilpailussa palkittiin lisäksi Parasta Parasta -sarjassa Opetus.tv.

eEemeli-kilpailun ilmoittautuminen käynnistyy 1.1.2014. Kilpailun pääsarjaan ilmoittaudutaan 1.-31.1.2014 ja Parasta Parasta -sarjaan 1.1.-28.2.2014. Tarkemmat ilmoittautumisohjeet julkaistaan eOppimiskeskuksen verkkosivuilla.

Yhteistyökumppanit

Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin -hanke, Teknologiateollisuus ry, Tieke ry, Tietotekniikan liitto ry, HAMK, Hämeenlinnan kaupunki ja Innopark Programmes Oy.

Lisätietoja
www.eoppimiskeskus.fi/eemeli
Suomen eOppimiskeskus ry
Piia Liikka
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Luettu 558 kertaa

Jätä kommentti

Muista täyttää kaikki pakolliset tiedot (*) . HTML-koodi ei ole sallittu.

Tawasta OS Technologies