There are no translations available.

logoopenpaivitys

Suomen eOppimiskeskuksen päättävistä yhteisöjäsenistä muodostettu konsortio toteuttaa 2011 – 2013 täydennyskoulutusten sarjan, jossa pyritään löytämään avaimia tietoyhteiskuntaan yhdistämällä valtakunnallisia tavoitteita paikallisen arjen reunaehtoihin. Täydennyskoulutukset ovat Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen henkilöstökoulutusta.

Oppilaitosjohdon koulutuksia järjestetään neljä, joista yksi kokonaan verkossa. Koulutuksen pituus on kolme seminaaripäivää ja näiden lisäksi tuettua etätyöskentelyä ja konsultaatiota.

Yleissivistävän ja ammatillisen opetuksen opettajien Open Päivitys -täydennyskoulutuksia järjestetään molempia 10 kertaa eri alueilla. Yhteen koulutukseen otetaan 20 osallistujaa. Koulutuksen laajuus on 5 op. Open Päivityksen portaittaiseen malliin kuuluvat myös kouluttajakoulutus ja pienet vertaisryhmät. Todistukset myöntää Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK.

Täydennyskoulutusten eräänä keskeisenä toimintana on sovellusideoiden ja didaktisten ratkaisujen kierrättäminen – kaikkea ei tarvitse todellakaan keksiä ja tehdä yksin. Open Päivitys on mukana kehittämässä valtakunnallista opettajien täydennyskoulutuksen Opefoorumia.

Open Päivitys

Yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen opettajille suunnattu Open Päivitys tulee lähelle arjen työtä vertaiskoulutusmallin avulla. Tavoitteena on kasvattaa oppilaitoksissa olemassa olevan teknologian hyödyntämistä niin, että täydennyskoulutuksesta seuraa todellista työn uudistumista ja helpottumista.

Vähäinenkin teknologia luovasti ja tehokkaasti käytettynä suo paljon mahdollisuuksia työskentelyn rikastamiseen. Vanhoja työtapoja on syytä arvioida kriittisesti ja jostain vanhasta on luovuttava. Koulun on seurattava aikaa ja mielellään oltava osa suunnan näyttämistä.

Open Päivityksen koulutusmalli on kolmiportainen. Ensimmäinen porras on suunnattu opetustyön kehittämiseen orientoituneille opettajille, jotka ovat motivoituneet kouluttamaan omia kollegoitaan. Toinen porras muodostuu viiden opintopisteen koulutuksesta, jonka yhtenä osana uutta työtapaa laajennetaan kollegiaaliseen vertaistyöskentelyyn.

Opettajien täydennyskoulutuksiin liittyy henkilökohtaisen osaamisen arviointia ja ammattitaidon kehittämisen välineitä. Ammatillisen koulutuksen Open Päivityksessä kiinnitetään myös erityshuomiota opetusteknologian soveltamisesta työelämäyhteyksiin, työssäoppimiseen ja työelämälähtöisten oppimisympäristöjen kehittämiseen.

Koko täydennyskoulutusten ajan, kevätlukukauden 2013 loppuun saakka, ylläpidetään ja toimitetaan avointa tukipalvelua, johon suodatetaan internetin ylitarjonnasta käyttökelpoisia välineitä niin pedagogiseen johtamiseen, opetuksen suunnitteluun kuin oppimistilanteiden toteuttamiseen.

Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen henkilöstökoulutusta. Osallistujat vastaavat itse mahdollisista matka- ja majoituskustannuksista. Sijaiskuluja ei korvata. Täydennyskoulutukset toteutetaan alueittain ja mahdollisimman lähellä koulutettavia.

Suomen eOppimiskeskuksen täydennyskoulutusten toteuttajajoukkoon kuuluvat Fronter, HAMK Hämeen ammattikorkeakoulu, HCI Productions, Innowise, Mediamaisteri, Mobiletools, NewTEC, Otava, Pedapoint, Somea, Suomen Oppimispelit, TIEKE, Valopi ja WSOYpro.

Lisätietoja: 
Suomen eOppimiskeskus
 
Titi Tamminen 
040 869 6306
etunimi.sukunimi ÄT eoppimiskeskus.fi
 
Anne Rongas 
040 5181 229
gmail: rongas.anne

Open Päivitys -blogi

Facebook

131274_OPH_hankelogo

openpaiv_konsortio_640

 

 

 

Add this page to Blinklist Add this page to Del.icoi.us Add this page to Digg eOppimiskeskus - Facebook eOppimiskeskus - Twitter eOppimiskeskus - Flickr eOppimiskeskus - YouTube Add this page to Furl eOppimiskeskus - Google eOppimiskeskus - Slideshare eOppimiskeskus - Diigo eOppimiskeskus - Linkedin Add this page to Ma.Gnolia Add this page to Newsvine Add this page to Reddit Add this page to StumbleUpon Add this page to Technorati Add this page to Yahoo
tawasta_logo