Täydellinen lista hankkeen tuotoksista löytyy wikistä: http://bit.ly/avomateriaalit
Wikimateriaali wikeistä ja blogeista
Wikit ja blogit opetuksessa ja sisältöjen tuottaminen -kehittämisryhmässä on tuotettu kehittämisryhmän toiminnan tuloksena materiaalia wikeistä ja blogeista. Materiaalin tuottamisalustana toimii Wikikirjasto. Viisautta wikin tekoon -wikikirjan teko alkoi marraskuussa 2009 Wikit ja blogit -osaprojektin (TaY) sisällöllisessä kehittämisryhmässä vertaistuotantona. Perussisällöt on saatettu valmiiksi maaliskuussa 2010, jonka jälkeen materiaali jää elämään ja muotoutumaan käyttötarpeen mukaan. Tuotantoon voivat osallistua kaikki halukkaat. Viisautta blogin käyttöön -blogioppaan siemenversio tuotettiin lokakuun 2010 ja maaliskuun 2011 välillä.
AVO-hanketutkimuksen oheen tuotetaan n. 5-10 case-raporttia erilaisista hankkeen teemoihin liittyvistä uusista toimintamalleista. Vertaistuotanto uutena toimintamallina – Case Viisautta wikin tekoon -wikikirja on ensimmäinen AVO-hanketutkimukseen liittyvien case-raporttien sarjassa ilmestyvä julkaisu. Case-raportit ovat hanketutkimusta tukevia kuvauksia, joissa valotetaan konkreettisia case-esimerkkejä apuna käyttäen, mitä uudenlaisia toimintamalleja esimerkiksi uusien välineiden käyttöön liittyy. Case-raportin kautta pyritään tuomaan esiin, että olennaisinta tuotantoprosessissa ei ollut itse välineen, wikin, käyttö, vaan uudenlaisen vertaistyöskentelymallin omaksuminen. Erilliset case-raportit julkaistaan stilisoimattomina verkkojulkaisuina heti niiden valmistuessa. Syksyllä 2011 raportit kootaan yksiin kansiin koosteeksi ja julkaistaan sekä painettuna että verkkoversiona.
LeMill –ohjeistus
LeMill-opas tarjoaa ohjeet LeMill-oppimisresurssialustan käyttöön. LeMill on opettajille suunnattu palvelu ilmaisten ja avointen oppimateriaalien ja -resurssien löytämiseen, tuottamiseen ja muokkaamiseen.
Kun ohjeistus on valmiimpi, siitä tulee olemaan saatavilla html-, pdf-, lemill- ja kirjaversio.
Hämeen kesäyliopisto: Verkkokokous- ja konferenssijärjestelmien selvittäminen
Hämeen kesäyliopiston selvitys valmistui marraskuussa 2009. Selvityksen päätavoitteeksi muotoutui erilaisten verkkokokous- ja konferenssijärjestelmien selvittäminen sekä niiden kilpailukykyisyyden, toimivuuden ja potentiaalisuuden toteaminen. Selvitystyö jakautui kahteen päävaiheeseen, esiselvitykseen ja laajaan selvitykseen. Esiselvitysvaiheessa keskityttiin tunnetuimpien sekä potentiaalisimpien verkkokokous- ja konferenssijärjestelmien ja niiden taustojen perusluontoiseen selvittämiseen. Laajassa selvityksessä kartoitettiin valittujen järjestelmien taustat sekä testattiin järjestelmät.
Second Life -oppaat:

