EU:n Robottiviikko vakiintuu Suomeen – 2014 jälleen tietoviikko robotisaatiosta

28.05.2014

SeOppi 1/2014
pdf | SlideShare

Teksti
Oili Salminen

Suomi oli viime vuonna ensimmäistä kertaa mukana EU:n Robottiviikkotapahtumassa. Erityisesti koululaisille ja opiskelijoille suunnattu tapahtumien ja tietoiskujen viikko keräsi tuhansia kiinnostuneita osallistujia. Hyvät kokemukset vakuuttivat ja Robottiviikko järjestetään tänä vuonna 24. marraskuuta alkaen.

Tässä vaiheessa viikon ohjelma on vielä avoin. Kurttuotsaista teknologiaesittelyä ei tälläkään kertaa ole tiedossa, sillä viime kerran teollisuusrobottien rinnalla olleet lego- ja karkkirobot, humanoidit ja kyborgit saanevat seuraajia jossain muodossa robotiikan tunnetuksi tekemiseen. Tulevan Robottiviikon järjestelyistä saa tietoa liittymällä Facebookin Roboticsfinland-ryhmään.

Vuoden 2013 Robottiviikon koordinaattori Cristina Andersson tähdentää, että viikon järjestämisen selkäranka on EU:ssa alan harrastajien ja robotisaatiosta kiinnostuneiden tahojen toiminta, jota hän kutsuu tulevaisuusliikkeeksi. Vapaaehtoisten rinnalla Suomen tapahtuman mahdollisti Suomalaisen Työn Liiton, työ- ja elinkeinoministeriön, Opetushallituksen, Aalto Yliopiston, Ylen ja yritysten, kuten Tieto ja ABB, sekä USA:n ja Ranskan suurlähetystöjen tuleminen mukaan jo valmistelujen alkuvaiheessa.

”Robottiviikon tapahtumat muodostuivat viime vuonna paikallisista tapahtumista, joita järjestivät esimerkiksi koulut, yritykset ja oppilaitokset. Siltamäen ala-aste Helsingistä ja Vuorenmaan koulun Kirkkonummelta sopivat esimerkiksi muille, sillä ne järjestivät tosi hienoja tapahtumia, joissa oppilaat pääsivät tutustumaan robotiikan mahdollisuuksiin.”

Viikon suosituimman yksittäisen kokonaisuuden muodostivat Ylen Pasilan Studiolla 7 järjestetyt tilaisuudet, joihin osallistui yli tuhat ihmistä, heistä noin 500 koululaista 17 eri koulusta. Lisäksi tapahtumia seurattiin Yle Areenan välityksellä kouluissa, kodeissa ja työpaikoilla. Tapahtumia voi edelleen katsoa tallenteina Areenalta.

Sattumia, päämääriä ja haastamista

Andersson kertoo, miten tapahtuma sai alkunsa sattuman saattelemana: “Bongasin eurooppalaisen Robottiviikon netistä tehdessäni pari vuotta sitten taustatyötä BohoBusiness-kirjaa varten. Vakuutuin, että tässä meidän on oltava mukana. Sitten oli aika ryhtyä toimimaan.”

Sosiaalisen median käyttö kasvatti tapahtuman tunnettuutta ja innosti mukaan järjestäjiä, kuten Ylen. Facebookin Roboticsfinland-ryhmä ja Twitter kuuluvat. Somehyörinästä löytyi myös keino saada hallinto mukaan, sillä Andersson laittoi kanaville julkisen haasteen työ- ja elinkeinoministeriön strategiajohtajalle. “Haastettu Antti Joensuu ei voinut muuta kuin tarttua robotäkyyn ja lähteä edistämään tärkeää asiaa”, Andersson paljastaa.

Kauas katsovia jatkosuunnitelmia

Robottiviikko edistää tietoa robotisaatiota, joka kuuluu Euroopan komission strategisiin painopistealueisiin. Jatkuvampaa alan edistämistä ja kehittämistä tukee Robotics Finlandin eri osaamisia ja ihmisiä yhdistävä työ sekä työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämä robotisaatiostrategiatyö.

Konkreettinen tavoite lähiaikoina on robottialan innovaatiokeskus, joka kokoaisi yhteen alan toimijat Suomesta ja jonka kautta voitaisiin järjestää alan toimintaa ja viestintää.

Robottiviikko

Robottiviikko on Euroopan komission tapahtumakokonaisuus, joka toteutetaan samanaikaisesti loppusyksyisin mukaan lähteneissä unionin jäsenmaissa. Robottiviikko perustettiin vuonna 2010 lisäämään tietoa robotisaatiosta ja sen vaikutuksista. Kahdessa vuodessa tapahtuma on suuresti laajentunut osallistujamaiden, kävijöiden ja tapahtumien määrillä mitattuna. Erityinen tavoite on kannustaa nuoria opiskelemaan ja työllistymään robotiikan alalla.

Suomi järjesti ensimmäisen kansallisen robottiviikon vuonna 2013. Järjestäjänä toimi Develor Productions Oy ja tapahtumaa koordinoi Cristina Andersson. Tapahtumaviikko koostui alan harrastajien, yritysten, koulujen, oppilaitosten, kerhojen, yhdistysten ja muiden tahojen järjestämistä tilaisuuksista

Linkkejä

 

 

Luettu 8394 kertaa Viimeksi muokattu 28.05.2014